SKS  SEURA  KANSANRUNOUSARKISTO  KIRJALLISUUSARKISTO   KIRJASTO    FILI  YHTEYSTIEDOT
SKS Kirjat

suomeksi    In English   



PEKKA JALKANEN, HEIKKI LAITINEN, ANNA-LIISA TENHUNEN

Kantele

 

Mikä on kantele? Miksi meillä on kantele? Mitä kanteleella soitetaan? Miten kanteleella menee tällä hetkellä? Ensimmäinen laaja tietokirja kanteleesta laskee myyttisen kansallissoittimen jalustaltaan. Kanteletta tarkastellaan monipuolisesti niin esineenä kuin ilmiönä – samoin kuin ihmisiä ja aatteita sen ympärillä.

Teoksessa kuvataan kanteleella soitettua ja kanteletta ympäröinyttä musiikkia eri aikakausina. Kantelemusiikin estetiikan jatkuvuutta ja muutosta tarkastellaan pienkanteleista säätyläismusiikkiin ja nykytaide- ja populaarimusiikin uusimpiin virtauksiin saakka. Kanteleen kertomus savutuvista porvarishuoneiden ja kansallisten mielikuvien kautta sähköistetyksi moderniksi soittimeksi piirtyy myös kuvallisena tarinana valokuvien, sanomalehtimateriaalin ja mainoksien välityksellä.

Runsaasti kuvitettu teos perustuu uusimpaan tutkimustietoon sekä runsaaseen arkisto- ja lähdeaineistoon. Teoksen kirjoittajat ovat Pekka Jalkanen, Heikki Laitinen ja Anna-Liisa Tenhunen. Kirjan on toimittanut Risto Blomster.

 

 Sisällys (PDF, 61 kt)

Sidottu. 511 s.
ISBN 978-952-222-101-8
Kirjastoluokka: 78.4

 

SKS:n toimituksia 1225
Julkaisuvuosi: 2010

 hinta: 45,00 €

Varastossa   Lisää ostoskoriin

takaisin