Matti Virtanen on tehnyt pitkän synteesin, Suomen poliittisen elämänkerran, jonka käännekohtina on neljä avaintapahtumaa: sodat 1809, 1918, 1939-40, 1941-44 ja niiden vaikutukset.

Kukin sota on nostanut esiin yhden saman perusteeman: suhteen Venäjään. Sen rinnalle ja siihen kytkeytyneenä on kunakin kertana noussut toinen teema: vuoden 1809 jälkeen suomen kieli, vuoden 1918 jälkeen demokratia ja vuoden 1944 jälkeen hyvinvointivaltio. Erityisesti Virtanen seuraa fennomanian, emämaan vaihdoksen kimmokkeena syntyneen Suomen vanhimman ja vaikutusvaltaisimman tradition syntyä ja kehitystä lähes nykyhetkeen saakka.

Kirjan lähtökohta ja samalla kehittelyn kohde on Karl Mannheimin klassinen sukupolven käsite, joka erottaa yhteiskunnan sukupolvet suvun sukupolvista. Virtasen peruskysymys on, miten sodat ovat muokanneet eri-ikäisiä polvia ja niiden välisiä suhteita: "Eri ihmisille sama aika on eri aika, koska se koetaan minuuden eri kehitysvaiheissa".

Historiallisia tutkimuksia, elämäkertoja ja muistelmia lähteinä käyttäen Virtanen erottaa, yhdistää ja ketjuttaa tuoreella otteella: mm. Akateeminen Karjala-Seura, talvi- ja jatkosodan polvet, 60-lukulaisuus ja taistolaisuus tulevat uudella tavalla ymmärretyiksi. Loppuluvussa historiallinen aines tiivistyy ja yleistyy sosiaalipsykologiseksi sukupolvimalliksi, joka saa empiirisen osan avautumaan yllättävästä suunnasta. Fennomanian perilliset on osoitus siitä, että tieteellisesti vahva ja uutta luova kirja on mahdollista kirjoittaa elävästi ja eläytyvästi, hyvin.