Pääsisältö
Pohls, Maritta

Korkeasti koulutetut naiset — Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia

Korkeasti koulutetut naiset

Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia

Hinta nyt19,00 €
(16,74 € vat 0 %)

Product description

Korkeasti koulutetut naiset kertoo yhden naisjärjestön kautta naisten ja naisasialiikkeen historiaa. Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtajat olivat alojensa pioneereja. SANL ja sen jäsenyhdistykset keskittyivät alkuvuosikymmeninä kannustamaan naisia opiskelemaan ja vaikuttamaan yhteiskunnassa. Se tehtiin verkostoitumalla ja nostamalla esikuvallisia naisia yleiseen tietoisuuteen. Kansainvälisten yhteyksiensä ansiosta liitto toimi 1960-luvun loppupuolelle saakka keskeisenä naisen asemaa koskevan keskustelun käynnistäjänä. 1970-luvun alun uusi radikaali naisliike kyseenalaisti vanhojen naisjärjestöjen toiminnan ja pakotti myös akateemiset naiset pohtimaan järjestönsä linjauksia. Laajamittainen toiminta ja yhdistysten monimuotoinen ohjelma vetivät kuitenkin puoleensa yhä uusia jäseniä. Teos kuvaa järjestön toimintaa kansainvälisestä, kansallisesta ja paikallisesta näkökulmasta.

Mikä on pienin yhteinen nimittäjä näiden kolmen tason toiminnassa? Kirjassa pohditaan kysymystä, joka kiinnostaa kaikkia järjestöjä: Mikä saa yhdistyksen elämään?

Quantity

Quantity
Hardcover
Delivery in 1-3 workdays

Title
Korkeasti koulutetut naiset — Suomen Akateemisten Naisten Liiton historia
Authors
Pohls, Maritta (Author)
Product number
9789522224712
Product form
Hardcover

Publisher
SKS Kirjat
Series
Kirjokansi 39
Edition
2013
Publication year
2013
Language
Finnish
Pages
307
Product family
History
Finnish library classification
16.8 Tiedepolitiikka
YSO - General Finnish ontology
naisjärjestöt, korkeakoulutetut, naiset, korkea-asteen koulutus, korkeakouluopiskelu, korkeakoulututkinnot, naisen asema, naisasialiikkeet, naishistoria, historia