Pääsisältö
Aunesluoma, Juhana

Paperipatruunat — metsäteollisuus sodassa ja jälleenrakentamisessa 1939-1950

Paperipatruunat

metsäteollisuus sodassa ja jälleenrakentamisessa 1939-1950

Hinta nyt35,00 €
(30,84 € vat 0 %)

Product description

Metsäteollisuuden maa -sarjan kolmannessa osassa tarkastellaan puunjalostusteollisuuden dramaattisia vaiheita toisen maailmansodan ja jälleenrakentamisen vuosina. Sotavuodet olivat metsäteollisuudelle vaikeaa aikaa, jota värittivät ulkomaankaupan romahdus ja alituinen pula raaka-aineista ja työvoimasta. Sotatalouden vaatimukset pakottivat yhtiöitä uudistamaan tuotantoaan ja tiivistämään yhteistoimintaansa entistäkin tiiviimmäksi. Rauhan tultua muodostui metsäteollisuuden nopeasti kasvaneista vientituloista vahva veturi, jolla koko kansantalous vedettiin kuivalle maalle. Sotakorvaukset saatiin maksettua ja jälleenrakentaminen alkuun.

Kriisivuosien tiimellyksessä Suomi siirtyi uudenlaiseen sääntelytalouteen. Yksityinen teollisuus joutui aiempaa enemmän sopeutumaan valtiovallan toimenpiteisiin. Aikakauteen kuului kuitenkin uudenlaisten kumppanuuksien muotoutuminen niin yksityisen teollisuuden ja julkisen sektorin kuin tehtaiden omistajien ja työntekijöidenkin välille. Kirjassa tarkastellaan metsäteollisuuden ja sen yhteistoiminnan vaiheiden lisäksi suomalaisen markkinatalouden murrosta kohti sodan jälkeisiä vuosikymmeniä leimannutta suljettua ja monin tavoin säänneltyä järjestelmää.

Quantity

Quantity
Hardcover
Delivery in 1-3 workdays

Title
Paperipatruunat — metsäteollisuus sodassa ja jälleenrakentamisessa 1939-1950
Authors
Aunesluoma, Juhana (Author)
Product number
9789517469227
Product form
Hardcover

Publisher
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Series
SKS:n toimituksia 1055:3
Edition
1. edition, 2007
Language
Finnish
Pages
285
Product family
History
SKS:n Toimituksia
Finnish library classification
92 SUOMEN HISTORIA
YSO - General Finnish ontology
historia, jälleenrakentaminen, metsäpolitiikka, metsäteollisuus, paperiteollisuus, puuteollisuus, sahateollisuus, sota-aika, sotatalous, taloushistoria, ulkomaankauppa, vienti