Pääsisältö
Hyvä paikka
Hyvä paikka

Takala, Hannu, Ojala, Sini, Kuhanen, Ilkka, Lahtinen, Anu

Hyvä paikka — Aikakaaria Päijät-Hämeen historiaan

Hinta nyt 44,00 €

Kuvaus

Miksi Lahti ja Päijät-Häme ovat ”Hyvä paikka asua, elää ja vierailla”? Millaista tavallinen arki on ollut eri aikakausina?

Hyvä paikka kokoaa uusimman tutkimustiedon alueen geologiasta, luonnonoloista ja historiasta jääkaudelta nykypäivään saakka. Teos selvittää, mistä suunnista ensimmäiset asuttajat tulivat, miten seutukuntaa asutettiin esihistoriallisena aikana ja kuinka asutus muokkautui historialliselle ajalle tultaessa. Samalla selviää, miten Lahden kylä syntyi, kasvoi ja muuttui kaupungiksi. Keskiössä on yksilön näkökulma ja tavallinen arki, jota ihmiset elivät eri aikakausina.

Teoksen artikkelit ovat osa Lahden historiallisen museon perusnäyttelyn taustatutkimusta.

"Ensimmäiset merkit asutuksesta ovat ajalta noin 11 000 vuotta sitten. Vesistöt tarjosivat kulkureittejä varhaisille asuttajille. Ensimmäiset asuinpaikat ovatkin Porvoonjoen varrella. Yksi varhaisista asuinpaikoista on Päijät-Hämeessä Orimattilan Myllykoskella (noin 8830 eaa.)."

Antal

Antalet

Inbunden
Leveranstid 1-3 vardagar

Titel Hyvä paikka — Aikakaaria Päijät-Hämeen historiaan
Författare Takala, Hannu (Redaktör)
Ojala, Sini (Redaktör)
Kuhanen, Ilkka (Redaktör)
Lahtinen, Anu (Redaktör)
Artikelnummer 9789518583113
Form Inbunden
Utgivningsdatum 27.8.2022

Förlag SKS Kirjat
Serie Kirjokansi 301 Lahden historiallisen museon julkaisuja 15
Upplaga 2. upplaga, 2023
Utgivningsår 2022
Språk finska
Antal sidor 311
Produktgrupp Höst 2023
Historia
Bibliotekssignum 92.8 Finlands historia, lokalhistoria
ALLFO - Allmän finländsk ontologi geologia, arkeologia, asutushistoria, elinkeinot, yhteiskuntakehitys, kulttuurihistoria, historia