Pääsisältö
Kahden puolen Pohjanlahtea 1
Kahden puolen Pohjanlahtea 1
Bladh, Gabriel, Kuvaja, Christer

Kahden puolen Pohjanlahtea 1 — ihmisiä, yhteisöjä ja aatteita Ruotsissa ja Suomessa 1500-luvulta 1900-luvulle

Hinta nyt 24,00 €

Kuvaus

Vuorovaikutus Ruotsin ja Suomen välillä on muovannut molempia Pohjanlahtea ympäröiviä maita. Monilla samankaltaisuuksilla on juurensa yhteisen valtakunnan ajalta valtakunnan hajoamiseen 1809 saakka. Kirja valaisee kehitystä ennen ja jälkeen vuoden 1809 eri näkökulmista. Teos kertoo, miksi savolaisista tuli metsäsuomalaisia 1600-luvulla ja miten pietismi levisi Tukholmasta Pohjanmaalle 1700-luvulla. Teoksessa käsitellään mm. paikannimistöä, muuttoliikettä ja 1900-luvun vaihteen kielikysymystä ja selvitetään vanhaa, jälleen ajankohtaista kysymystä saamelaisten oikeuksista maahansa.

Nyt ilmestyvä teos on neliosaisen teossarjan ensimmäinen osa.

Yhteispohjoismainen teossarja kuuluu suureen maidemme väliseen tutkimushankkeeseen ja sen päätoimittajina ovat Stig Strömholm ja Nils Erik Villstrand.

Antal

Antalet

Mjukband
Leveranstid 1-3 vardagar

Titel Kahden puolen Pohjanlahtea 1 — ihmisiä, yhteisöjä ja aatteita Ruotsissa ja Suomessa 1500-luvulta 1900-luvulle
Författare Bladh, Gabriel (Redaktör)
Kuvaja, Christer (Redaktör)
Artikelnummer 9517468253
Form Mjukband

Förlag Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Serie Historiallinen arkisto 123:1
Upplaga 1. upplaga, 2006
Språk finska
Antal sidor 555
Produktgrupp Historia
Bibliotekssignum 93 NORDENS HISTORIA