Pääsisältö
Kaupungiksi kaavoitettu
Kaupungiksi kaavoitettu
Hannikainen, Matti O.

Kaupungiksi kaavoitettu — Vantaan kaupunkisuunnittelun historiaa 1974-2024

Hinta nyt 49,00 €

Kuvaus

Hajanainen Vantaan kauppala muuttui kaupungiksi tammikuussa 1974. Viidessäkymmenessä vuodessa Vantaan kaupungista on tullut eheämpi ja yhtenäisempi samalla kun sen väkiluku on moninkertaistunut. Nukkumalähiöiden kaupunki on muuttunut työpaikkojen kaupungiksi ja korkeatasoisen kaupunkirakentamisen esimerkiksi. Pientalojen ja metsälähiöiden sikermästä kasvoi tiiviin rakentamisen raidekaupunki.

Teos avartaa Vantaan kaupunkisuunnittelun historiaa ennen kaikkea valtuustotyön ja suunnitteluprosessin näkökulmasta. Perusteelliseen arkistotyöhön pohjautuva kirja valaisee vantaalaista kaupunkisuunnittelua ja sen keskeisiä toimijoita ja kertoo, miten Vantaan kaupunkia on suunniteltu ja miten eri toimijat ovat vaikuttaneet sen kehitykseen. Samalla teos peilaa suomalaisen yhteiskunnan kaupungistumista ja uuden kaupungin maankäytön suunnittelua.

Antal

Antalet

Inbunden
Leveranstid 1-3 vardagar

Titel Kaupungiksi kaavoitettu — Vantaan kaupunkisuunnittelun historiaa 1974-2024
Författare Hannikainen, Matti O. (Författare)
Artikelnummer 9789518587142
Form Inbunden
Utgivningsdatum 11.9.2025

Förlag SKS Kirjat
Serie Kirjokansi 402
Upplaga 1. upplaga, 2025
Utgivningsår 2025
Språk finska
Antal sidor 448
Produktgrupp Historia
Kultur
Samhälle
Höst 2025
Bibliotekssignum 92 FINLANDS HISTORIA
ALLFO - Allmän finländsk ontologi kaupunkisuunnittelu, kaupunkirakentaminen, aluerakentaminen, kaupunginosat, kaavoitus (maankäyttö), maankäytön suunnittelu, kaupungistuminen, kaupungit, kehittäminen, päätöksenteko, kunnallispolitiikka, kunnallishallinto, kaupunginvaltuustot, mikrohistoria, kaupunkihistoria, historia