Pääsisältö

Lundell-Reinilä, Hanna, Parpola, Antti

Lähti kuin kuppa Töölöstä — Seksitautien historiaa Suomessa

Lähti kuin kuppa Töölöstä

Seksitautien historiaa Suomessa

Hinta nyt26,00 €
(22,91 € moms 0 %)

Kuvaus

Seksitauteihin on perinteisesti liittynyt vahva häpeän stigma. Seksitaudit on nähty myös kansanterveydellisenä uhkana, jota on torjuttu lainsäädännöllä. Yleisimpiä seksitauteja on voitu hoitaa lääkkeillä 1940-luvun lopulta lähtien.

Lähti kuin kuppa Töölöstä tarkastelee seksitautien historiaa Suomessa. Se kertoo, miten suomalainen yhteiskunta suhtautui näihin tauteihin 1900-luvun alusta tähän päivään. Teoksessa käsitellään myös seksitautien hoidon järjestämistä, käytännön hoitotyön muutoksia ja potilaan asemaa. Samalla teos esittelee seksitautien ehkäisemiseksi tehtyä työtä.

”Vismuttineuloja ei ehditty keittää, ne viskattiin vain pyllyistä suoraan pöydällä olevaan karboliuokseen puhdistumaan. Kyllä piti kiirettä kun pääsiäisen jälkeenkin eräänä päivänä oli hoidettavana 45 kuppapotilasta, jolle oli annettava neosalvarsaania intravenöösisesti ja samalla myös vismuttia takapuoleen, vain kahden tunnin sisällä.”

‒ Apulaislääkäri C. E. Sonck, Helsingin kaupungin veneeristen tautien poliklinikka, 1930-luku

Antal

Antalet
Inbunden
Leveranstid 1-3 vardagar

Titel
Lähti kuin kuppa Töölöstä — Seksitautien historiaa Suomessa
Författare
Lundell-Reinilä, Hanna (Författare)
Parpola, Antti (Författare)
Artikelnummer
9789518584981
Form
Inbunden
Utgivningsdatum
25.5.2023

Förlag
SKS Kirjat
Serie
Kirjokansi 346
Upplaga
2023
Utgivningsår
2023
Språk
finska
Antal sidor
174
Produktgrupp
Vår 2023
Historia
Hukkapäivät
Sommarrea
Bibliotekssignum
92 FINLANDS HISTORIA
ALLFO - Allmän finländsk ontologi
sukupuolitaudit, tartuntataudit, sukupuolimoraali, seksuaalikasvatus, terveyspalvelut, poliklinikat, hoitomenetelmät, lääkehoito, ehkäisy, lainsäädäntö, historia