Miten reformaatioajan oppineet käsittivät suomalaisen rahvaan tavat ja laulut - olivatko ne pakanuutta, taikauskoa, katolista hapatusta, vaiko kaikkia yhtä aikaa? Minkälaisista vanhoista lauluista ja keskiajalla kunnioitetuista pyhimyksistä rahvas piti kiinni? Missä kulkee rukouksen ja loitsun raja? Keiden kaikkien laulukieli oli kalevalamitta? Mitä sille tapahtui suomen kielen muuttuessa reformaation myötä myös kirjalliseksi kieleksi? Minkälaisia olivat länsisuomalaiset pitkät kalevalamittaiset runot kuten Annikaisen virsi, Piispa Henrikin surmavirsi ja Kaarle-herttuan runo?

Laulut ja kirjoitukset avaa uusia näkymiä oppineiden ja rahvaan sekä suullisten ja kirjallisten kulttuurien suhteisiin. Päähuomio on reformaatioajassa, jolloin Mikael Agricola, Jacobus Finno, Petrus Melartopaeus ja Hemminki Maskulainen kirjoittivat ensimmäiset huomiot kansanuskosta ja loivat suomenkielisen virsilaulun. Pyhimyksiin ja Neitsyt Mariaan liittyviä perinteitä, rukouksia ja loitsuja tarkastellaan sekä uuden ajan alun kirjallisten lähteiden että 1800-luvun kansanperinnetallenteiden kautta. Tarkimmin käsitellään Länsi-Suomea, mutta vertailukohtana ovat muut itämerensuomalaiset ja skandinaaviset alueet.

Tutkimus kiinnittyy suomalaisiin ja kansainvälisiin keskusteluihin uskonnollisten eliittien ja kansanomaisten kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta sekä suullisten ja kirjallisten kulttuurien suhteesta.