Teos avaa uuden näkökulman kansallisten myyttien käyttöön suomalaisessa kirjallisuudessa. Kirja
käsittelee Paavo Haavikon 1970-luvun myyttejä käyttäviä teoksia ja niiden kautta hänen keskeisiä
teemoja kuten valtaa, menetystä ja uskoa perusteettomaan. Aikalaiskritiikin näkökulmasta teokset
herättivät hämmennystä. Kalevalaan liitetty valon, hengen ja sanan mahti muuttui Haavikon
tulkinnoissa tuhoksi ja pimeydeksi, jota mikään myytti ei näytä selittävän eikä voittavan. Tässä
tutkimuksessa myytistä ja siihen liittyvästä symbolisesta merkityksen synnystä tulee väline, jonka
avulla teoksia tarkastellaan.