Taidehistorian alaan kuuluva tutkimus käsittelee Marian ja Elisabetin kohtaamiseen liittyvän uskonnollisen kultin historiaa ja sen ilmenemismuotoja 1400-luvun italialaisessa taiteessa.

Teos esittelee italialaisen alttarimaalaustaiteen tärkeää murroskautta, jolloin pyhiin kertomuksiin perustuvia narratiivisia aiheita yhä useammin sijoitettiin alttarimaalauksen keskelle pääaiheeksi. Kirjassa pohditaan, miten narratiivinen aihe muutti katsojan suhtautumista alttarimaalaukseen ja sen tärkeäksi koettuun tehtävään herättää uskonnollisia tunteita.

Firenzessä 1400-luvun lopussa maalattuja teoksia Marian ja Elisabetin kohtaamisesta esitellään kolmen tapaustutkimuksen kautta yksityiskohtaisesti ja oman aikansa historiallisen kontekstin sisällä.