Tutkimuksen aiheena on kaupunkikeskustojen suunnittelun tavoitteiden ja suomalaisen
todellisuuden kohtaaminen viidessä suomalaisessa kaupungissa (Helsinki, Lahti, Joensuu, Oulu ja
Espoo) toisen maailmansodan lopusta 1960-luvun puoliväliin. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia
kaupunkikuvallisia päämääriä suunnittelijoilla oli keskustojen suhteen ja miten niitä perusteltiin.
Lisäksi tarkastellaan tieteellisen tiedon merkitystä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, samoin
rakentamisen mittakaavaa, kaupunkikuvan hierarkiaa, tilakäsitysten muutosta, liikennekysymyksiä
ja kansainvälisiä suunnitteluun vaikuttaneita vaikutteita. Tutkimus on laadittu siten, että se
kiinnostanee alan tutkijoiden ja kaupunkisuunnittelijoiden lisäksi myös laajempaa lukijakuntaa.