Pääsisältö

Siukonen, Jyrki

Nälkä ja vilu — Matkoja kauheaan pohjoiseen

Nälkä ja vilu

Matkoja kauheaan pohjoiseen

Hinta nyt22,00 €
(19,38 € alv 0 %)

Kuvaus

Romantiikan aikana arktinen alue tunnettiin pelottavana ja ylevää kauhua ruokkivana ympäristönä. Ääriolot koettelivat erityisesti 1800-luvun tutkimusmatkailijoita, ja kirjoitukset nälkään menehtyneistä miehistä olivat tuttuja kaikille pohjoiseen yrittäneille. Vaivat ja vastukset tiedettiin kuitenkin olennaiseksi osaksi arktisen matkan kertomusta ja ne valmistauduttiin kohtaamaan niin luonnossa kuin teksteissäkin.

Nälkä ja vilu on kirja arktisista matkoista ja niiden olomuodosta tarinoina. Taiteellisen tutkimuksen keinoin tehty kertomus arktisesta tarinakerrostumasta - polarloresta - kysyy, mikä on arktisten tarinoiden paikka kirjallisuuden genressä ja sen ulkopuolella. Tarkastelun kohteena on joukko tekstejä 1800-luvun lopulta aina 1930-luvun puoliväliin, pääosin Grönlannista ja kaukaiselta Wrangelinsaarelta. Tuloksena on mukaansatempaava kirjallinen matka lumen ja jään armoille.

Kirja soveltuu kaikille joita pakkanen on purrut kotona tai koulussa.

Tutustu kirjaan SKS:n verkkosivuilla.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Nälkä ja vilu — Matkoja kauheaan pohjoiseen
Tekijät
Siukonen, Jyrki (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789518589221
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
11.11.2024

Kustantaja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sarja
Tietolipas 290
Painos
1. painos, 2024
Julkaisuvuosi
2024
Kieli
suomi
Sivumäärä
151
Tuoteryhmät
Syksy 2024
Taide ja arkkitehtuuri
Kirjallisuudentutkimus
Kulttuuri
Tietolipas
Hukkapäivät
Kesäale
Kirjastoluokka
48.61 Pohjoiset napamaat. Arktis
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
arktinen alue, pohjoinen, tutkimusmatkat, matkakertomukset (tietokirjallisuus), matkakirjallisuus (kaunokirjallisuus), kerronta, kulttuurihistoria, kirjallisuudentutkimus

Tuotesuositukset