"No, joko työ ootto nimen sille ajatellu? Mikä siitä nyt sitte tehhään siitä poijasta?" Minä sanon, että no ei sitä nyt niin ... No, eikö se nyt jo pitäs olla, että kyllä se nimi on tärkeä ja näin. Minnuun män sitte pikkunen ilikeys, minä sanon, että ei sitä oo vielä peätetty, vaikka kyllä minä tässä jo sanov vaimolle, että tehhään siitä Konsta.

Maaseudun sukuyhteisöjen parissa vallinneiden nimenannon käytäntöjen ja niiden taustalla vaikuttaneiden ajattelutapojen tutkimus osoittaa, millainen merkitys perintönimillä ja sukuyhteisöön sitoutumisella oli maaseudun väestölle varhaismodernista moderniin aikaan siirryttäessä. Teoksesta selviää, missä määrin talonpoikaisen tai sitä alempiin sosiaaliryhmiin lukeutuneen suvun kunnia ja sen jälkeläisten identiteetit rakentuivat henkilönnimistä muodostuneiden mielikuvien varaan. Sukujen nimistö kertoo mukaansatempaavasti maaseudun perheiden arjesta, yhteisöllisistä normeista ja mentaliteeteista sekä perheenjäsenten välisistä tunteista.

Suvun nimissä on ensimmäinen Suomen historiaa koskeva tutkimus, jossa maataloudesta eläneen väestönosan henkilönnimikulttuuria on tutkittu laajan sukututkimuksellisen aineiston avulla. Tarkastelu sijoittuu pohjoiseen Keski-Suomeen, missä tutkimuksen kohteena olevat, itäsuomalaislähtöiset Hakkaraisten ja Kotilaisten sukuyhteisöt ovat asuneet 1500-luvulta saakka. Elämä itäisen ja läntisen sukunimikäytännön rajavyöhykkeellä, samoin kuin erilaisten kansankulttuurien raja-alueella, teki tutkittujen sukujen henkilönnimikäytännöistä kiinnostavan monipuolisia. Koska suurin osa suomalaisista eli teoksessa tarkasteltavalla ajanjaksolla maaseudun paikallisyhteisöissä suku ympärillään, tutkimus tuo esiin uutta ja merkittävää tietoa suomalaisten nimenantotapojen kulttuurihistoriasta.