Elias Lönnrotin teoksessa käsitellään kalevalaista aihepiiriä. Lönnrotin elämäntyö kaareutuu ensimmäisestä matkaraportista vuodelta 1828 aina eläkevuosina julkaistuun Venäjän Karjalan kuvaukseen vuodelta 1880.
Kalevalan synty esiasteineen saa selityksensä matkakirjeistä ja vuonna 1835 ilmestyneestä ensimmäisestä Kalevala-versiosta. Kantelettaren esipuhe oli tärkeä runousopillinen kannanotto 1840: sen tukena on näytteitä Lönnrotin omista runoruotsinnoksista.
Vuoden 1849 tuttua Kalevala-painosta valaisevat sen muokkaamisesta kertovat lehtiartikkelit.
Matkoillaan Lönnrot kiinnitti huomiota kansan elintapoihin ja kirjoitti muistiin kuulemiaan tarinoita. Näistä päiväkirjamerkinnöistä sekä lehdissä ilmestyneistä yleisesityksistä ja ulkomaalaisille lähetetyistä kirjeistä julkaistaan näytteitä.
Viimeisistä kansanrunoaiheisista julkaisuista kertovat Suomen kansan loitsurunojen esipuhe (1880) ja inkeriläinen runo Turo, kuun ja auringon pelastaja (1881).
Viidenteen osaan sisältyvät laajat kommentit sekä sanahakemisto, yhdistelmä kaikkien osien henkilö- ja asiahakemistoista sekä kronologinen luettelo Lönnrotin koko tuotannosta.