Pääsisältö
Hämäläinen, Tommi-Tapio

Kansan kädestä — sivistyneistö ja kansakoululaiset Suomen Kulttuurirahastoa perustamassa

Kansan kädestä

sivistyneistö ja kansakoululaiset Suomen Kulttuurirahastoa perustamassa

Hinta nyt24,00 €
(21,15 € moms 0 %)

Kuvaus

Kansan kädestä kertoo Suomen Kulttuurirahaston perustamisen aatteellisista taustoista, keskeisistä henkilöistä ja keräysten järjestämisestä. Päähenkilöinä on kolme merkittävällä tavalla rahaston syntyyn vaikuttanutta ryhmää: 1930-luvun ylioppilaat, koululaiset ja kansakoulujen opettajat. Teos esittelee, miten kansakoululaitos tuli mukaan keräyshankkeeseen, ja miten opettajat ja koululaiset osallistuivat keräyksen toteuttamiseen. Kirja valottaa myös 1930-luvun koulumaailmaa, koululaisten arkea ja suomalaista kansakoulua kulttuurikasvattajana.

Laaja antologiaosuus antaa puheenvuoron koululaiskerääjille itselleen. Miten keräykset toteutettiin, mitä keräysretkillä tapahtui, millaista toimintaa hankituilla varoilla haluttiin tukea, keitä olivat lahjoittajat? Kerääjien omakohtaiset kokemukset on koottu Suomen Kulttuurirahaston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toteuttaman Markasta miljooniksi -muistitietokeruun aineistosta.

Antal

Antalet
Inbunden
Leveranstid 1-3 vardagar

Titel
Kansan kädestä — sivistyneistö ja kansakoululaiset Suomen Kulttuurirahastoa perustamassa
Författare
Hämäläinen, Tommi-Tapio (Redaktör)
Artikelnummer
9789522220509
Form
Inbunden

Förlag
SKS Kirjat
Serie
Kansanelämän kuvauksia 74
Upplaga
1. upplaga, 2009
Språk
finska
Antal sidor
237
Produktgrupp
Historia
Bibliotekssignum
99.1 Biografier. Memoarer
ALLFO - Allmän finländsk ontologi
perustaminen, rahastot, säätiöt, kulttuuriala, keräys, rahankeräys, koululaitos, koululaiset, suomalaisuus, aatehistoria, historia