Pääsisältö
Keikareiden kähertäjät
Keikareiden kähertäjät
Vilkuna, Kustaa H. J.

Keikareiden kähertäjät — Pohjolan peruukintekijät ja kampaajat 1600-luvulta 1800-luvulle

Keikareiden kähertäjät

Pohjolan peruukintekijät ja kampaajat 1600-luvulta 1800-luvulle

Hinta nyt32,00 €
(28,19 € moms 0 %)

Kuvaus

Peruukkien aikakausi Pohjolassa.

Keikareiden kähertäjät kertoo peruukintekijöistä ja kampaajista, sääty-yhteiskunnan eliitille tärkeistä mutta usein näkymättömiksi jääneistä ammattilaisista, jotka toimivat usein myös asiakkaidensa luottamuksellisina keskustelukumppaneina sekä uutisten ja juorujen välittäjinä.

Kustaa H. J. Vilkunan teoksessa tarkastellaan “peruukkien aikakautta” 1600-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun. Kirja kuvaa peruukintekijän ammatin kehittymistä sekä valottaa käsityöläisten elinehtoja, ammattikuntien toimintaa ja suhteita valtaapitäviin. Lukija pääsee samalla seuraamaan murrosta, jossa arvostettu ja vaurautta tuonut ammatti menetti asemansa muodin muutosten ja koulutetun työvoiman liikatarjonnan seurauksena.

Laajaan lähdeaineistoon perustuva teos tarjoaa uuden näkökulman erään ammattikunnan nousuun ja taantumiseen sekä avaa samalla kiinnostavan ikkunan varhaismodernin yhteiskunnan kulttuuriin, talouteen ja arkeen.

Antal

Antalet

Mjukband
Kan förhandbeställas. Boken utkommer 22.6.2026 och levereras efter det.

Titel Keikareiden kähertäjät — Pohjolan peruukintekijät ja kampaajat 1600-luvulta 1800-luvulle
Författare Vilkuna, Kustaa H. J. (Författare)
Artikelnummer 9789524270069
Form Mjukband
Utgivningsdatum 22.6.2026

Förlag Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Serie Historiallisia Tutkimuksia 297
Upplaga 2026
Utgivningsår 2026
Språk finska
Antal sidor 310
Produktgrupp Höst 2026
Historia
Kultur
Historiallisia Tutkimuksia
Bibliotekssignum 93 NORDENS HISTORIA