Ensimmäinen kattava analyysi oikeudellisen tasa-arvon kehityksestä Suomessa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle osoittaa, että tasa-arvo on aina jatkuva ja usein kiistanalainen merkitysten luomisen prosessi, joka on sidoksissa aikaan ja paikkaan. Muodollinen ja symmetrinen tasa-arvokäsite on ollut vallitseva suuntaus Suomessa, mutta sen taustalta löytyy kuitenkin utilitaristisia tavoitteita, ei niinkään pyrkimystä suojata naisia yksilöinä. Naisten sovittautuminen miehiseen tasa-arvon malliin on ollut suomalaisten tasa-arvodiskurssien vahva taustajuonne, mutta siitäkin huolimatta muodollisen ja neutraalin oikeuden oletuksena on sukupuoleen sidottu oikeuden henkilön malli.

Tämä kirja tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia tasa-arvosta kiinnostuneille oikeushistorian, historian ja naistutkimuksen harrastajille.