Pääsisältö

Koivunen, Leila

Eksotisoidut esineet ja avartuva maailma — Euroopan ulkopuoliset kulttuurit näytteillä Suomessa 1870 - 1910 -luvuilla

Eksotisoidut esineet ja avartuva maailma

Euroopan ulkopuoliset kulttuurit näytteillä Suomessa 1870 - 1910 -luvuilla

Hinta nyt24,00 €
(21,15 € alv 0 %)

Kuvaus

Suomeen päätyi jo autonomian ajalla lukuisia eksoottisiksi miellettyjä esineitä, kuten kiinalaista posliinia, alaskalaisia vaatekappaleita ja Pohjois-Amerikan intiaanien aseita. Vieraiden kulttuurien esineitä hankkivat ja esittelivät esimerkiksi Suomen kansallismuseo edeltäjineen, taideteollisuuspiirit ja lähetysseurat. Näyttelyiden avulla välitettiin tietoja ja olettamuksia maailman kansoista osin ristiriitaisestikin. Tutkimus avaa uuden näkökulman pitkään sivuutettuna olleeseen teemaan suomalaisten museoiden ja näyttelyiden historiassa sekä valottaa monien edelleen olemassa olevien kokoelmien vaiheita. Teos on ensimmäinen kattava tutkimus Euroopan ulkopuolisten kulttuurien kokoelmien näyttelyhistoriasta Suomessa.

Leila Koivunen toimii yleisen historian professorina Turun yliopistossa. Hän on tutkinut eurooppalaisten käsityksiä eksoottisista kulttuureista 1800-1900-luvuilla.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Eksotisoidut esineet ja avartuva maailma — Euroopan ulkopuoliset kulttuurit näytteillä Suomessa 1870 - 1910 -luvuilla
Tekijät
Koivunen, Leila (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789522226259
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja

Kustantaja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sarja
Historiallisia Toimituksia 268
Painos
2015
Julkaisuvuosi
2015
Kieli
suomi
Sivumäärä
325
Tuoteryhmät
Historia
Historiallisia Tutkimuksia
Kirjastoluokka
92 SUOMEN HISTORIA
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
museot, kansallismuseot, kulttuurihistorialliset museot, kokoelmat, kokoelmatyö, näyttelytoiminta, näyttelyt, museoesineet, aineellinen kulttuuri, kansallinen kulttuuri, kulttuurikosketukset, kulttuuri, kansatiede, kotimaa, ulkomaat, eksotiikka, orientalismi, kulttuurierot, museotoimi, kulttuurihistoria, historia

Tuotesuositukset