Pääsisältö
Edistyksen luvattu maailma
Edistyksen luvattu maailma
Syrjämaa, Taina

Edistyksen luvattu maailma — edistysusko maailmannäyttelyissä 1851-1915

Hinta nyt 21,00 €

Kuvaus

1800-luvun puolivälistä ensimmäiseen maailmansotaan ulottuvana aikana maailmannäyttelyt esittivät ja tuottivat edistyksen ilosanomaa, jonka mukaan ihmisen kyvyillä ei juuri ole rajoja. Suurimmissa maailmannäyttelyissä kymmenet miljoonat ihmiset kävivät todistamassa, miten teknologia kehittyi ja ihminen vaurastui. Oma aikamme on yhä monin tavoin sidoksissa 1800-luvun ajatusmaailmaan: odotamme tulevaisuudelta teknologista kehitystä, aineellista vaurautta ja yhä suurempaa hyvinvointia.

Teoksessa tutkitaan yhtä keskeistä vaihetta arkisen, populaarin edistysuskon rakentumisessa maailmannäyttelyiden kautta. Ilmiötä tarkastellaan perehtymällä ensinnäkin maailmannäyttelyarkkitehtuuriin sekä katsomisen ja havaitsemisen tapoihin.

Toinen merkittävä teema on kansallisen ja kansainvälisen kohtaaminen nopeasti globalisoituvassa maailmassa. Lisäksi keskitytään siihen, miten koneita, teollisuustuotteita ja taideteollisuutta esiteltiin suurelle yleisölle.

Antal

Antalet

Mjukband
Leveranstid 1-3 vardagar

Titel Edistyksen luvattu maailma — edistysusko maailmannäyttelyissä 1851-1915
Författare Syrjämaa, Taina (Författare)
Artikelnummer 9789517469425
Form Mjukband

Förlag Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Serie Historiallisia tutkimuksia 234
Upplaga 1. upplaga, 2007
Språk finska
Antal sidor 261
Produktgrupp Historia
Historiallisia Tutkimuksia
Bibliotekssignum 91.8 Nya tiden 1789-
ALLFO - Allmän finländsk ontologi kansainvälisyys, ihanteet, maailmannäyttelyt, näyttelytilat, arkkitehtuuri, rakennukset, laitteet, koneet, visuaalisuus, spektaakkelit, taideteollisuus, kansallinen identiteetti, nationalismi, teknologinen kehitys, globalisaatio, historia, edistys, rakennelmat